torstai 11. huhtikuuta 2013

Ensimmäisiä tuloksia radiohiili-ajoituksista: viime syksynä liikuttiin varhaisen keskiajan kynnyksellä



Vuoden 2012 kaivauksilla yhdessä koekuopassa esiin tullut lautarakenne ja myös sen alla ollut paksu asumiskerros voitiin ajoittaa radiohiili-ajoituksella 1300-luvulle. Ajoitustulos on samansuuntainen kuin aikaisempi esineaineisto. Aivan rautakaudelle saakka ei kohteella vielä kuitenkaan päästy. 

1300-luku on ollut eräänlaista siirtymävaihetta rautakaudelta keskiajalle ja tuon varhaisen keskiajan vaiheista Eurassa ja Kauttualla tiedetään hyvin vähän. Kaksi uutta ajoitusta toimivat ajallisena siltana Luistarin kalmiston rautakautisen vaiheen ja historiallisista lähteistä tunnetun 1500-luvun ja sitä nuoremman asutuksen välissä.

Asutusvaiheen alapuolisen peltovaiheen ajoitusnäyte on vielä tutkimusvaiheessa ja tuloksia odotetaan. Muinaispellosta löytyi mm. jyvä jolle haetaan ajoitusta.

Etkö malttaisi odottaa tulolksia? Lue odotellessa, mitä arkeologian valtakunnallisen tohtoriohjelman jäsen Mia Lempiäinen-Avci kertoo kasvijäänteiden tutkimuksesta Suomen Akatemian Tietysti.fi -palvelussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.