maanantai 27. tammikuuta 2014

Eevi ja Jalmari Karhulan rahasto tukee Luistarintien viljanjyvien radiohiiliajoitusten tekemistä



Kulttuurien kerroksia Kauttualla -tutkimushanke on saanut Eevi ja Jalmari Karhulan rahastolta Raumalta 5000 euron avustuksen. 


Se käytetään noin 10-12 radiohiiliajoitusnäytteen tekemiseen Helsingin yliopiston ajoituslaboratoriossa, jota johtaa dosentti Markku Oinonen. Näytteiksi on valittu Luistarintieltä vuonna 2013 arkeologisten kaivausten maanäytteistä löytyneet vanhat viljanjyvät, jotka on jo aikaisemmin analysoinut dosentti Terttu Lempiäinen Turun yliopistosta.
Pääosa näytteistä on pronssikaudelle ajoitetusta liedestä ja osa näytteistä on alueelta esiin tulleista haudoista.

Näytteet lähetettiin ajoitukseen jo syksyllä 2013, ja tuloksia saadaan kevättalven 2014 aikana.

Luistarintien kuoppaliesi. Kuva: Kari Uotila

Yleisöseminaarin ohjelma



Yleisöseminaari Euran koulukeskuksen auditoriossa 12.4.2014

10.00-11.30
·         Seminaarin avaus, kulttuuritoimenjohtaja Sirpa Wahlqvist, Euran kunta
·         Luistarin viljanjyvät osana Suomen viljelyn historiaa, dosentti Terttu Lempiäinen, Turun yliopisto
·         Arkeologinen näkökulma varhaisen viljelyn tutkimukseen – esimerkkinä Turun Niuskalan asuinpaikka, lehtori Kristiina Korkeakoski-Väisänen, Turun yliopisto
·         Keskustelua

Lounas

12.30-14.30
·         Vuoden 2013 arkeologiset tutkimukset Kauttuan ja Luistarintien alueella, dosentti Kari Uotila, Muuritutkimus ky
·         Yhteisöllistä arkeologiaa Kauttualla, arkeologi Leena Koivisto, Satakunnan Museo
·         Vapaaehtoisen / harrastajan näkökulma yleisökaivauksiin Outi Freese
·         Kulttuurien kerroksia Kauttualla -hanke sosiaalisessa mediassa, suunnittelija Laura Puolamäki, Turun yliopisto
·         Kysy tutkijoilta – me vastaamme!  Keskustelua


Seminaarin osallistumismaksu 10 €, sisältää aamukahvin ja keittolounaan.
Ilmoittautuminen Euran kunnan www-sivujen kautta tai 0444224844 4.4.2014 mennessä.


Seminaarin järjestävät yhteistyössä:
Euran kunta
Muuritutkimus ky
Satakunnan Museo
TY/ Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen ko
Kauttuan vanhan kylän alueen arkeologiset koetutkimukset ja yhteisöllinen arkeologia –hanke

 


keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Huhtikuun seminaarissa teemana varhainen maanviljely ja siihen liittyvät uudet tutkimustulokset Kauttualta

Kulttuurien kerroksia Kauttualla järjestää lauantaina 12.4.2014 yleisöseminaarin Eurassa, koulukeskuksen auditoriossa.

Seminaarin teemana on varhainen maanviljely ja erityisesti siihen liittyvät uudet tutkimustulokset, joita on saatu Kauttuan kaivauksilta.

Arkeologian lehtori, FK Kristiina Korkeakoski-Väisänen Turun yliopistosta kertoo varhaisesta maanviljelystä arkeologian näkökulmasta.
FT Terttu Lempiäinen kasvinjäänteiden roolista varhaisen maanviljelyksen tutkimuksessa sekä Kauttuan löydöistä.

Lisäksi seminaarissa kerrotaan kaivausten tuloksista kokonaisuutena huhtikuuhun mennessä valmistuneiden ajoitusten ja analyysien valossa. 

Seminaariohjelma julkaistaan maaliskuun aikana.