sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Kalatorin kaupunkiarkeologiset kaivaukset talvitauolla

Vanhan Rauman itäosassa sijaitsevan Kalatorin ympäristössä on suoritettu arkeologisia kaivauksia kahtena vuonna alueen kunnostushankkeen yhteydessä. Tutkimukset ovat keskittyneet vanhan hautausmaan alueelle Vanhankirkonkadun alla sekä ns. Itäkadun kolmioon Vanhankirkonkadun ja Itäkadun risteyksessä, Fiilarin talon edustalla.

Itäkadun kolmiossa tutkijat havaitsivat laajan savitäytön modernien rakennekerrosten alla. Alueella on ollut kevytrakenteinen nurmialue ja sen alla olevat kerrokset ovat säilyneet melko hyvin.
Paksun ja tiiviin savitäytön kaivaminen oli vaativa työvaihe. 1800-luvun alkuun ajoitetun savitäytön alta löytyi kulttuurikerroksia, joiden arvellaan ajoittuvan viimeistään 1500-luvun alkuun, mahdollisesti varhaisemmallekin ajalle. 

Viereinen Pyhän Kolminaisuuden kirkko on rakennettu 1300- ja 1400-lukujen aikana. Kirkon ympäristö ja Itäkadun alue ovat kaupungin vanhinta seutua, ja voidaankin toivoa alimmista kulttuurikerroksista löytyvän lisävalaistusta keskiajan Rauman elämään.

Kesän 2016 löytöihin Itäkadun kolmiosta sisältyy muun muassa rahoja, joista useat ovat 1500-luvulta ja vanhimmat aivan 1500-luvun alusta. Jälkityöt kesän kaivauksiin liittyen valmistuvat Itäkadun kolmion osalta vuoden 2016 aikana ja vanhan hautausmaan osalta keväällä 2017.


Katualueilla kaivaustyöt on saatettu päätökseen. Itäkadun kolmion keskelle jäi vielä kaivamaton alue, joka  luultavasti tutkitaan kesällä 2017.  


Kansainvälisenä arkeologiapäivänä järjestetty yleisöopastus keräsi runsaasti osallistujia. Muuritutkimuksen tutkijat opastivat vierailijoita pienryhmissä kaivausalueella ja kertoivat työn etenemisestä, työmenetelmistä sekä alustavista tuloksista. 


Itäkadun kolmiosta löytyi vanha kaivo. Kaivon ympärillä oleva alue on vielä tutkimatta.


Savitäyttöä Itäkadun kolmiossa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.